Lasikuitutapettia
September 17th, 2011

Syötiin ensin.
Iltapäivällä aloitimme liimausurakan ullakolla. Vinoihin kattopintoihin piti laittaa lasikuitutapetit saumoja ja pintaa vahvistamaan. Olimme jo aiemmin valinneet simppelin mallin ja S kävi aamupäivällä hakemassa rullan, liimapänikät sun muut oheistuotteet. Mitään kertakäyttökäsineitä ei sitten ollut eikä oikein muitakaan sisäremonttiin soveltuvia, kunnes muistin jossain korissa nähneeni parit hyllytyshanskat! Löytyi kahdet violetit näppylähanskat kokoa small ja olivat sen verran joustavaa materiaalia että S sai ne myös vedettyä karhunkämmeniinsä. Kiitos Opiskelijakirjasto! Säästyi sormenpäät meiltä molemmilta.
Urakka oli yli puolivälin kun yhtäkkiä viilsi selkää ylös noustessa. Sietämätön kipu oikeanpuoleisessa alaselässä! Sain kuitenkin jatkettua liimanlevitystä kunhan varoin tiettyjä asentoja tai liikkeitä. Illalla oli särki jo kunnolla eikä pystynyt nostamaan oikeaa jalkaa sen vertaa että olis sukan vetänyt jalasta. No, seinästä/katosta tuli sentään aika hieno:

(Kuvassa vielä liimasta märkä sauma etualalla. Näytti paljon paremmalta kuivuttuaan.) Ensi viikonloppuna edessä maalausurakka. Jee! :)
Ranskalaista herkkua Hollannista
September 14th, 2011

Tämä ihana sametinpehmeä herkku löytyi viimeksi kauppareissulla rajan takana. Purkit olivat piilotettuina mahdollisimman vaikeasti huomattavaan paikkaan, ylimmälle hyllylle kylmäkaappirivistöjen nurkkaan. Melkein jo ostin kevyttä luomurahkaa niinkuin ennenkin mutta onneksi silmäni osuivat tähän. Todella hyvää!

Yks ruokakuva..
September 13th, 2011

..kun en enempää jaksa. Aika väsynyt olo nyt jostain kumman syystä. Lautasella täytetty paprika (fetaa ja herkkusieniä), jauhelihapihvi, jäävuorisalaattia ja silputtua raakaa punakaalia sitruunamehulla terästettynä.
Metsään
September 11th, 2011

Taas aamupäivällä suoraan portilta metsään tunniksi. Päivällä aloin maalaamaan pohjamaalia yläkerran pääty- ja väliseiniin. Tuli kuitenkin yllätysvieraita “Miendestä” ja jouduin pitämään muutaman tunnin taukoa. Lopulta vain tylysti sanoin ett on pakko mennä jatkaa hommia ett sais iltaan mennessä valmiiksi. Kello oli silloin melkein puoli kuusi.. Kahdeksaan mennessä oli valmista ja mulla pää huuruissa. (Toinen ikkunoista oli teipattu kiinni suojaan maaliroiskeilta.) Ollaan tähän asti käytetty aika pitkälle luomutuotteita myös remontissa mutta pohjamaali ostettiin kylän maalikaupasta. Oli ihan laadukas Levi’s maali, joka levittyi hyvin – mutta se haju!! Onneks sen päälle vedetään tapettia.
Olin juuri paloittelemassa tätä kurpitsaa kun yllätysvieraat kurvasivat portin pieleen..

Näitä blue ballet -nimisiä mötiköitä kasvoi peräti kaksi kappaletta. Ikävä kyllä kurpitsasato ei ollut aivan yhtä antoisa kuin kesäkurpitsasato mutta sain sentään nämä ja pari ranskalaista muscat-kurpitsaa sekä muutamia pienempiä yksilöitä, joiden nimiä en nyt tähän hätään muista tai jaksa kaivaa. Illalla surautin keiton kookosmaidon ja chilin kanssa. Aika makeahko maku ja näkö sekä koostumus kuin sinapilla.

Hiostava päivä
September 10th, 2011

Kahviakin kuumottaa..
Aamu alkoi eilen leivotuilla herkkuleivillä. Jouduin harrastamaan jonkin verran itsekuria, että onnistuin jättämään sen viimeisen leivän miehelle (joka vielä veteli sikeitä).

Kahvin sekaan sulattelin lusikallisen kookosrasvaa, ja tulos oli tuon ensimmäisen kuvan näköistä. Meni aika liukkaasti alas.

Edellä mainittujen päälle vedin vielä satsin soijajugurttia luomuluumuilla. Silppusin kolme kuivattua vaikka kaksikin olisi riittänyt (sekä maun että hiilareiden puolesta).

Päivä alkoi lupaavasti auringon säteiden siivittämänä. Lähdinkin aamiaisen jälkeen saman tien metsään lenkille. Ilma oli aivan trooppisen hiostava jo siinä vaiheessa, ennen puolta päivää. Mieletön kosteus ilmassa! Kävimme lounasaikaan ostoksilla rajan takana iki-ihanassa albert heijnissä. Siellä päin maailmaa oli vain lämmintä, mutta takaisin palatessa (auton ikkunat auki) tunsimme miten kosteus vain lisääntyi ja mitä lähemmäksi kotia (metsää) saavuimme.
Koska säätiedotus lupaili epävakaata, sadetta ja ukkostakin, S päätti ettei ala seinien kalkitsemiseen vaan viritteli sen sijaan paraatipuolelle saderännit. Jouduin appariksi koska alin rivi kattotiiliä piti ensin poistaa. Oli niin hiostavaa ettei tullut edes nälkä mutta söin väkisin etten tulisi kärttyisäksi. Merisutta tai kissakalaa tai merikissaa lautasella rehujen kanssa:

Parsakaalit ovat aika hentoisia ja ehtivät usein kukkimaan ennen keräämistä. Hyvältä maistuvat nuo kukatkin. Prinsessapavut olivat niinikään ylikypsiä, joten kaivoin vain sisukset salaattiin. Näyttivät vähän edamameilta.

Istuimme alkuiltaa ulkona viileän kuohuviinipullon kanssa. Mieletön ukkosen jylinä kuului jostain läheltä ja välillä salamoi sokaisevan kirkkaasti. Kun katsoi kohti pohjoista horisonttia niin siellä oli synkkääkin synkempää, taivas raskaana. Mutta meillä nautittiin sinitaivaasta ja auringon laskusta. Pienet kultaiset lehdet satelivat rauhallisesti maahan vienoisen tuulenvireen osuessa oksiin.

Ja pähkinöitäkin on alkanut jo satelemaan. Tänä vuonna tulossa taas huippusato!

Venäläisellä lohikäärmepähkinänsärkijällä on taas töitä.

Jos näistä tuoreista nylkee tuon pähkinän päällä olevan kalvon pois (lähtee aika helposti) niin kitkeryys häviää mausta.
Nettiradiosta tanssittavaa: Ben Dean Game Tight
(tein kaupat)
Vihdoinkin leipää!
September 9th, 2011

Pidemmän aikaa mielessä on ollut leipoa ja nyt kun on niitä kookosjauhoja kaapissa niin ei kun tuumasta toimeen. Nämä leipäset näyttivät niin herkullisilta Loisen blogin kuvissa (niinkuin muuten kaikki muukin ruoka samaisella saitilla) että tallensin saman tien linkin ruokakansiooni, josta sen nyt sitten esiin kaivoin. Reseptiä tuli mukailtua hieman, tietenkin. Tässä ainekset:
2 munaa
2 rkl platte kaas (oisko tää nyt sit kermaviiliä, rasvaa 40%)
1 dl manhelijauhoa
1/2 dl kookosjauhoa
2 rkl vehnänleseitä
2 rkl kurpitsansiemeniä
1 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl vehnänalkioita
2 tl leivinjauhetta
150 g goudaa raastettuna

Söin samalta istumalta neljä putkeen, joista kaksi lämpiminä ilman mitään lisukkeita. Taivaallisen hyviä! Nämä leipäset karkottivat mielestä sen aiemmin viikolla heikosti onnistuneen karppipitsan jättämän pahan maun.
Luomuostoksilla
September 8th, 2011

Eija teki maanantaina väliaikaisen paluun työelämään, joten olen päässyt puhumaan suomea tällä viikolla. Eilen vedimme tavanomaisen korttelirundin ennen ruokaa ja tänään pitkällä ruokiksella tramireissun Origin’Oon.
Oon tästä ruokavalion muutoksesta johtuen kärsinyt jo noin viikon jonkinasteisesta ummetuksesta. Viikonloppuna sain suolen toimimaan pellavansiemenlimalla mutta eilen illalla olo oli taas tukala ja turvauduin Suomesta ostettuun laksatiiviin. Se auttoi kyllä – mutta sai luvan olla kertaluonteinen lääkitys.
Kaikenmaailman keskustelupalstoilta olen lukenut että öljyn lisäämisen pitäisi auttaa. Käytän öljyä ihan tarpeeksi ruuanlaitossa mutta sen raakana suoraan pullosta nauttiminen ei juurikaan houkuta.. Tätä ihanaa kookosöljyä (jota muuten oli vielä kotona purkin pohjalla ihovoiteena) ajattelin nyt kokeilla aamuisen espressoni sekaan.

Etsin myös kuumeisena psylliumia kun siitäkin on netissä niin paljon positiiviseen sävyyn kirjoiteltu. Löysin sitä ainoastaan suolenpuhdistusmuodossa, luontaislääkehyllyltä. (Kun kuvittelin löytäväni sen jauho-osastolta.) Valitsin tämän sinivalkoisen paketin koska siinä oli vähiten muita aineita. Ainoastaan maitohappobakteeria ja inuliinia lisätty sekaan.

Vaikka kookosöljyn ja psylliumin luulisi auttavan suolen toimintaan ostin silti vielä paketin kuivattuja luumuja. Luulisi onnistumisen olevan näillä eväin aika takuuvarmaa.

Mukaan edellä mainittujen lisäksi kookospaistorasvaa, kookosjauhoja, vehnänalkioita, kurpitsansiemeniä, kuorimattomia manteleita, seesaminsiemeniä ja agar-agaria. Lisäksi tuolla kuvan taustalla piilottelee paketti luomupikkuhousunsuojia, joita ei ole valkaistu kloorilla – eikä niihin ole lisätty mitään kukkaisaromeja. Hintaa kaikelle kertyi vähän päälle kuusikymppiä.
Rockabilly Day
September 5th, 2011

Jacqueline’s roses are magnifique!

It was a rainy day, on and off, and somewhere in between we drove to Puyenbroeck to see old cars in Rockabilly Day.

(S bought a fantastic salopette by Pike Brothers and looks really handsome in it.)

Little summer
September 3rd, 2011

For the first time in our forest house I’ve managed to grow this plant up to the point that the morning glory actually blooms. Although blue is not my favorite color I just love it! I used to have it growing on our window sill in Gent.
It was a terrific hot day and I had to do a lot of laundry. Gk is here and we went for a walk in the forest before noon while S drove off to the village to get some paint and other stuff. I was planning to pre-paint the attic walls but the roll did not fit the handle so I had to skip it. S went on to put lime on another wall. Since I had time now that the painting was called off I cleaned up the windows, all of them.

Just before dark Gk biked to Suzy’s to get some frietjes. It was the first time she biked so far all on her own and she was so proud afterwards. S cooked mussels in white wine and we ate them out in the garden in the candle light. Grasshoppers held a concert for us.
Grasshopper on a broomstick
September 2nd, 2011

We came home an this fellow was waiting for us.