Alan W. Watts: Zen
12.12.2002
[24] Puheen ja ajatuksen lineaarinen "yksi kerrallaan" -luonne on erityisen huomattava kaikissa niissä aakkosia käyttävissä kielissä, jotka esittävät kokemuksen pitkin kirjainjonoin. Ei ole helppoa sanoa, miksi meidän on kommunikoitava toisten kanssa (puhuttava) ja itsemme kanssa (ajateltava) tällä "yksi kerrallaan" -menetelmällä. Elämä itse ei etene näin kömpelöön, lineaariseen tapaan, ja omat elimistömme voisivat tuskin elää hetkeäkään mikäli niiden olisi tarkkailtava itseään - jokaista hengenvetoa, jokaista sydämenlyöntiä, jokaista hermoimpulssia.
(suomentanut Reijo Lehtonen)
[37] Tšuangtsen sanoin: "Täydellinen ihminen käyttää mieltään kuin peiliä. Se ei käsitä mitään; se ei hylkää mitään. Se ottaa vastaan, mutta ei säilytä."
[54] Minä on samalla tavoin verhottu jumaluus kuin irstailijan, pelkurin, mielipuolen ja itse riivaajien sisimmäinen Minä. Valon ja pimeyden, hyvän ja pahan, mielihyvän ja tuskan vastakohtaisuudet (dvandva) ovat pelin olennaisia tekijöitä, sillä vaikka jumaluus samastetaan totuuteen (sat), tietoisuuteen (tšit) ja autuuteen (ananda), elämän synkällä puolella on täydentävä osansa pelissä, aivan kuin jokaisella näytelmällä on oltava konnansa horjuttamassa sopusointua ja niin kuin kortit on sekoitettava, saatettava kaaoksen tilaan, jotta pelin kulku saadaan merkitykselliseksi.
[56] Šankaran sanoin: Sillä hän on Tietäjä, ja Tietäjä voi tietää toisia asioita, mutta ei voi saattaa itseään oman tietonsa kohteeksi, niin kuin tuli voi polttaa toisia, mutta ei voi polttaa itseään.*
*Kena Upanishad 9-11. "Ei voi" saattaa viedä hiukan vikaan, koska termi on tavallisesti riistävä, puutetta osoittava. Ydin on se, että kuten valolla ei ole tarvetta paistaa itsensä yli, se kun on jo valoisa, samoin ei Brahman oleminen oman tietonsa kohteena toisi muassaan minkäänlaista etua, itse asiassa se olisi merkityksentöntä.
[60] Hän näkee saman maailman jonka me näemme; mutta hän ei viitoita, mittaa, jaa sitä samoin kuin me. Hän ei näe sitä todellisesti tai konkreettisesti erillisiin asioihin ja tapahtumiin jakautuneena. Hän tajuaa, että ihon voi aivan yhtä hyvin katsoa liittävän meidät ympäristöömme kuin erottavan meidät siitä. Hän tajuaa lisäksi, että ihon voi käsittää yhdistäväksi vain, jos on ensin käsittänyt sen erottavaksi tai päinvastoin.
[67] Ydin on paremminkin se, että elämä, niin kuin me sen tavallisesti elämme, on kärsimystä - tai täsmällisemmin se on mahdottoman yrittämiseen liittyvän turhautumisen riivaamaa.
[69-70] Ihminen osallistuu karmaan kun hän puuttuu maailman menoon tavalla, joka pakottaa hänet jatkamaan puuttumistaan, kun ongelman ratkaisu luo yhä enemmän ratkaistavia ongelmia, kun yhden asian hallinta luo tarpeen hallita useita muita. Karma on näin ollen jokaisen sellaisen ihmisen kohtalo, joka "yrittää olla Jumala". Hän asettaa maailmalle ansan, johon itse joutuu.
[74] Niin kuin miekan terä ei voi leikata itseään, niin kuin sormenpää ei voi koskettaa itseään, niin myöskään ei ajatus voi tajuta itseään.
[83] "Jos elämään tarrautuminen kietoo minut noidankehään, kuinka opin olemaan tarrautumatta? Kuinka voin yrittää päästää irti, kun yrittäminen on nimenomaan ei-päästämistä?" Yrittää olla tarrautumatta on toisin sanoen samaa kuin tarrautua, koska vaikutin on sama - kiihkeä haluni pelastaa itseni vaikeuksista. En voi päästä tästä halusta, koska se on yksi ja sama halu kuin halu päästä siitä!
[87] Äärimmäiset vastakohdat muistuttavat usein pettävästi toisiaan. Mielipuolet muistuttavat tavan takaa pyhimyksiä, ja viisaan teeskentelemätön vaatimattomuus saa hänet usein näyttämään varsin tavalliselta ihmiseltä. Eikä eroa ole helppo osoittaa, sanoa, mikä tavallisen maailmallisen veikon tekemisistä tai tekemättä jättämisistä erottaa hänet bodhisattvasta tai päinvastoin.
[96] Loogiselta kannalta väittämä "kaikki on mieltä" ei väitä sen kummempaa kuin että kaikki on kaikki. Sillä ellei ole mitään, mikä ei ole mieltä, sana ei kuulu mihinkään luokkaan eikä sillä ole mitään rajoja eikä määritelmää. Yhtä hyvin voisi käyttää sanaa "pöh" niin kuin buddhalaisuus melko tarkkaan tekeekin hölynpölysanallaan tathata.
[104] Sillä taolainen ei ole koskaan kiihkeä, koska hän saavuttaa päämääränsä puuttumattomuudella (wu-wei), joka on eräänlaista psykologista judoa.
[142-143] Merkityksellisen parannuksen harha syntyy vastakohtaisuuksien hetkinä, kuten silloin kun kovalla vuoteella kääntyy vasemmalta kyljeltä oikealle. Asento on "parempi" niin kauan kuin vastakohtaisuus säilyy, mutta ennen pitkää toinen asento alkaa tuntua samanlaiselta kuin ensimmäinen. Niinpä sitä hankkii mukavamman vuoteen ja nukkuu jonkin aikaa rauhassa.
Mutta ongelman ratkaisu jättää tietoisuuteen oudon tyhjiön, jonka pian täyttää toisen sietämättömän vastakohtaisuuden aistimus, ennen huomaamattoman vastakohtaisuuden, joka on yhtä tärkeä, yhtä turhauttava kuin kovan vuoteen ongelma. Tyhjiö syntyy, koska mukavuuden aistimusta voidaan elättää vain suhteessa epämukavuuden aistimukseen, aivan kuin silmä näkee kuvan vain taustan luoman vastakohdan ansiosta.
[146] Ongelmamme on se, että ajatuskykymme mahdollistaa symbolien rakentelun erillään asioista itsestään. Tämä sisältää kyvyn muodostaa symboli, käsitys itsestämme erillään itsestämme. Koska käsitys on niin paljon tajuttavampi kuin todellisuus, symboli niin paljon vankempi kuin tosiasia, me opimme samastamaan itsemme käsitykseemme itsestämme. Tästä johtuu yksilöllinen tunne "minästä", jolla "on" mieli, sisimpään eristäytyneestä oliosta, jolle kokemukset tahtomatta tapahtuvat.
Konkreettista luonteenomaisesti painottaen zen osoittaa, että kallisarvoinen "minämme" on vain käsite, perin hyödyllinen ja oikeutettu, mikäli tajuamme sen siksi mikä se on, mutta tuhoisa jos samastamme sen todelliseen luontoomme.
[148-149] Ihmisen samastuminen käsitykseensä itsestään tarjoaa hänelle pintakorean ja uhanalaisen pysyvyyden tunnun. Sillä tämä kehitys on suhteellisen kiinteä, koska se perustuu huolella valikoituihin muistoihin omasta menneisyydestä... - - - Mutta samassa määrin kuin hän samastaa itsensä kiinteään käsitykseen, samassa määrin hän tiedostaa "elämän" jonakin, joka virtaa hänen ohitseen - kiivaammin ja kiivaammin kun hän vanhenee, kun hänen käsityksensä muodostuu yhä jäykemmäksi, yhä enemmän muistojen pönkittämäksi.
[149] Jos katselemme rantaa kun purjehdimme veneellä, meistä tuntuu että ranta liikkuu. Mutta jos katsomme lähemmäksi itse venettä, silloin me tiedämme että vene liikkuu. Kun tarkastelemme maailmaa ruumiin ja hengen sekaannuksessa, me usein erehdymme uskomaan, että mielemme on muuttumaton. Mutta jos me todella harjoitamme (zeniä) ja palaamme itseemme, me tajuamme että se oli väärin.
Kun polttopuu muuttuu tuhkaksi, se ei enää koskaan palaa polttopuuksi. Mutta meidän ei pidä omaksua sitä kantaa, että mikä on jälkeenpäin tuhkaa oli ennen polttopuuta. Meidän pitäisi ymmärtää, että buddhalaisuuden opin mukaan polttopuu jää polttopuun tilaan ... On aikaisempia ja myöhempiä vaiheita, mutta nämä vaiheet on terävästi jaettu.
[152] Kuitenkin jos olisi lintu, joka ensin haluaisi tutkia taivaan koon, tai kala joka ensin haluaisi tutkia veden määrän - ja sitten yrittäisi lentää tai uida, ne eivät koskaan löytäisi omia teitään taivaalla tai vedessä.
Tämä filosofia ei opeta, että ei pitäisi katsoa, minne on menossa. Se vain opettaa, että menemisen päämäärää ei ole korotettava siinä määrin kulloistakin olotilaa tärkeämmäksi, että itse kulkeminen menettää merkityksensä.
[207] Kuulostaa ehkä ristiriitaiselta, mutta tarkoituksellisessa elämässä ei ole sisältöä, ei ole itua. Se kiiruhtaa ja kiiruhtaa ja jää kaikesta paitsi. Tarkoitukseton elämä ei jää mistään paitsi, koska se ei kiiruhda, sillä vasta silloin, kun päämäärää ja hyörinää ei ole, ihmisen aistit ovat täysin avoinna vastaanottamaan maailman.
[213] Villihanhilla ei
ole aietta heittää heijastustaan;
vedellä ei ole mieltä omaksua niiden kuvaa.
Kun hetken mieliala on yksinäinen ja hiljainen, sen nimi on sabi. Kun taiteilija tuntee olonsa masentuneeksi tai surulliseksi, ja tässä omalaatuisessa tunteen tyhjyydessä tavoittaa vilahduksen jostakin aivan tavallisesta ja vaatimattomasta sen uskomattomassa "sellaisuudessa", mieliala on wabi. Kun hetki herättää kiihkeämmän, kaihomielisen surullisuuden, joka liittyy syksyyn ja maailman katoavuuteen, mieliala on nimeltään aware. Ja kun näkymä on johonkin salaperäiseen ja outoon, koskaan tavoittamattomaan tuntemattomaan vihjaava yhtäkkinen havainto, mieliala on nimeltään jugen.
Nämä perin kääntämättömissä olevat japanilaiset sanat merkitsevät furjun, eälmän tarkoituksettomien hetkien havaitsemisen, zen-sävyisen ilmapiirin neljää perusmielialaa.
