Armen Ohanian: Shamakhan tanssijatar
09.01.2003
[84-85] Maanpinnan kuumuus muistutti uunia. Loikoen matolla alastomana verhon alla painoin otsaani maljakkoa vasten, joka oli täynnä rypäleitä ja niitten joukossa, vedessä, muutama jääpalanen, jotka saivat minut ajattelemaan olemattomilta tuntuvia kylmiä maita.
Tuo kuumuus! Mikä rakastaja voi antaa meille sen uuvuttavan hyväilyn, mitkä syleilyt voivat saada meidät niin alistuvaisiksi?
En rakastanut ketään, ja kuitenkin olin rakkautta täynnä. Olin yksin pylväiköissä, mutta kuinka monet näyt, jotka alituiseen vaihtelivat, tarjosivatkaan minulle syleilyä ja huulia? Kuinka paljon suuteloita tunsinkaan ruumiillani? Ja eivätkö ne olleet huumaavampia kuin kaikki vuodekomeroissa poimitut suudelmat?
[88] Vihdoin illalla saimme kuulla, että enne tarkoitti minua pyytävän rakkauden onnetonta loppua. Henkilön, joka lähetti nuo kukkaset, ei milloinkaan onnistu päästä tarkoitustensa perille minuun nähden. Hasarpaji, tuo tuhatjalkainen käärme, on halpahenkisen ja sydämeltään petollisen naisen inhoittava vertauskuva. Tuhansin keinoin sen onnistuu häivyttää kuvani hänen sydämestään. Hirviö, vedessä elävää lajia, viittaa siihen, että tuo nainen on tullut meren yli, on frankki.
[96] Mitä antaisinkaan tänään poimiakseni niin kauniin rakkauden? Mutta mistäpä löytäisin aamunkastetta keskipäivän auringon alta?
[106] Muutenhan on yhdentekevää, onko muhamettilainen, kristitty vai buddhalainen, niille, jotka, kuten minä, tietävät, että kaikki uskonnot yhtyvät ylimaallisen toivossaan ja taikauskoissaan.
[106-107] Mutta esivanhempani eivät ajatelleet samoin kuin minä. Uskoen olevansa määrätyt kuolemaan ihmiskunnan turmeltuneen osan lunastajina kasvattivat he meidätkin olemaan valmiit ensimmäisten kristittyjen kaameaan kohtaloon ja kasvattivat meitä siihen ankarasti.
Intohimoisina, syvällisinä ja hellinä syvennyimme tarkastelemaan itseämme. Uneliaat katseemme, rakkauden viehätykselle hymyilevät huulemme kovenivat, voitettu katse, kuolettava tuska jäykisti laihtuneet kasvomme. Ilman syytä eivät Bysantiumin mystilliset maalarit hakeneet meidän keskuudestamme synkkiä malleja ikoneilleen.
[107] Olin hiukan georgialaista sukua isoäitini kautta, ja siksi kaikki kaamea, vaikuttavasta suurenmoisuudestaankin huolimatta, kauhistutti minua ja sai minut joskus kapinoimaankin. Muistan, mikä viha liekehti sielussani, kun kuulin, että verilöylyjen aikana fanaattiset papit, sen sijaan että olisivat antaneet nuorten puolustautua, riisuivat heidät aseista Kristuksen jumalallisilla sanoilla siitä, ettei tule vastustaa pahaa. Ristiinnaulitun kuva kädessään papit tulivat kirkoista loistavissa juhlapuvuissaan, ja laulaen hymnejä he veivät hurmaantuneet joukot kuolemaan kuin taivaalliseen juhlaan. Ja kaikki nuo voimakkaat olennot kaatuivat turhina sankareina ilahduttaen turkkilaisia, jotka nauroivat pilkkanauruaan nähdessään tuon mystillisen raivon.
[108] Lapsuudestani saakka siedin omaisteni musertavaa ja traagillista raskasmielisyyttä kuin jouhipaitaa hartioillani. Emvar-ed-Doulen talossa olin onnellinen. En tuntenut enää noita kristillisen omantunnon alituisia moitteita, häipynyt oli helvetin hämärä kauhu, poissa oli saatana ainaisesti väijymästä selkäni takana, kadonnut kuolemansynnin kiusaava painajainen, joka vaani meitä kaikkialla. Persialaisissa puutarhoissa oli kaikki yksinkertaista, kuulasta ja luonnollista. Ei heidän nautinnonhimoinen profeettansa, ei suopea Koraaninsa eivätkä mullahit millään lailla myrkyttäneet heidän oloaan. Sen ohessa ei tarvinnut millään lailla ponnistella taivaaseen pääsemiseksi.
[115] "Mitä taas kyttyrääni tulee, niin on Kaikkivaltias rangaissut minua siitä, että olin varastanut siivekkäiden huurien sulouden. Liian monet hehkuvat käsivarret ovat ojentuneet minua kohti, kun minä, huumautuneena elämästä, jonka Allah oli minulle antanut nautittavaksi, taivuttelin ruumistani viettelevissä tansseissa."
[128] Alhaalla, puutarhan käytävillä, kulkevat suurlähettiläät hiljalleen perättäin ikävystyneen näköisinä kuten ihmiset, joitten on pakko näytellä komediaa riuduttavan auringon paahteessa.
[128-129] Siinä ovat kiinalaiset: pieniä, vahaisia Buddhankuvia selittämättömine epäjumalanhymyineen; japanilaiset, jotka näkevät kaiken, vaikka mikään ei kuvastu heidän silmäterissään, turkkilaiset saksalaisissa univormuissa, mutta aasialaiset päähineet päässä. Turhamaisina ja aistillisina nähdessään itsensä sivistyneessä seurassa. Sitten heidän isäntänsä saksalaiset raskaina ja määräävinä, säälimättömästi univormuihinsa puristettuina. Kas, englantilaiset määrittelemättömine hymyineen! He kulkevat ohi melkein suljetuin silmin. Äärettömän suurien ja korkeiden pitkätupsuisten lakkijensa alla he ovat loisteliaita. Sitten ranskalaiset elegantteina, luonnollisina, aina hymyilevinä, suurine eleineen, ja viimeksi venäläisten suunnattomat ruhot, jotka runsaasti koristeluine pukuineen tekevät raskaan vaikutuksen. He näyttävät erikoisesti osoittelevan tunkeilevaa voimaansa maassa, missä moskeijat ja vanhat palatsit ovat heidän talleinaan ja kasarmeinaan. Puoleksi aasialaisina, puoleksi eurooppalaisina, avaroilla surumielisillä lakeuksillaan kaaoksen ikuisen ikävän kiusaamina, he kerran levisivät kuin uraltaan paisunut virta Tiibetistä Baltian maihin saakka. Ja luulimme silloin, että heidät oli määrätty hallitsemaan maailmaa!
[137] Hän otti laajalla liikkeellä symbaalinsa ja heitti taaksepäin runsaat hiuksensa, nousi varpailleen ja aloitti tanssin laulajattaren säestämänä. Oli kuin olisi nähnyt lootuksen avautuvan aamutuulessa katsellessaan tuon nuoren vartalon arkaa värinää.
[157-158] Hetken kestäneen
äänettömyyden jälkeen ulvoi joukkio taas kuin synkästä
ilosta juopuneena.
"Hirviö! Tuollainenko on ihmiskunta?" ajattelin sydän
inhon jäätämänä. "Tuoko joukko, tuo tuhatpäinen
petoeläin, joka kuristaa yhden, kantaa sen nimeä?"
Eikä onneton hirtetty painanutkaan ikuisesti kuvaansa sieluuni, vaan sinne jäi kauhu sitä kohtaan mitä ihmiskunnaksi sanotaan.
[164-165] Nojaten huolellisesti verhottujen vaunujen tyynyihin muistelin korkeita muureja, jotka ympäröivät Tadj-es-Saltanehin prinsessan palatsia, näin jälleen no holvatut pylväiköt, joissa olimme lojunet toinen toisemme rinnalla. Ajattelin pieniä tanssijattaria, jotka viehättivät silmiämme. Muistin heidän hennot ja aaltoilevat ruumiinsa, jotka liikkuivat jalkojemme juuressa kielisoittimien tahtiin. Heidän lapselliset kätensä hyväilivät vyötäisiämme, väristen he heittäytyivät viereemme, ja laskien päänsä rinnallemme he peittivät kasvomme hiustensa ylellisellä runsaudella.
Pienet huumaavat ja perversit kukkaset! Täten he koettivat tyynnyttää meissä syleilyn janoa, tuota pistävää ja uuvuttavaa tunnetta, jonka vallassa riuduimme Persian kuuman auringon alla.
[169-170] On sellaisia aistimuksia, joitten takia elämä yksin on elämisen arvoista. Onnelliset ne, jotka ovat sellaisia tunteneet.
[184] Paljastessaan minut
hänen mielikuvituksensa tanssijattareksi tätini tappoi hänen
taiteilijaunelmansa. Kultaseppä parka ei aluksi uskonut häntä,
mutta nähdessään minun olevan vilpittömästi pahoillani
sanoi hän surullisesti:
"Miksi sanoitte sen minulle, rouva?"
Hän oli vähällä itkeä. Ja minä myös.
Silloin ymmärsin, että tanssijatar on enemmän kuin nainen,
ja että sen unelman arvon vuoksi, jonka hän
toteuttaa, hänen ei milloinkaan pitäisi näyttää
yleisölle muuta kuin epäoleelliset puolensa.
[187] Mustameri kohosi vastaani.
Sen laineet sylkivät vaahtoa rannoille. Pelkäsin
ensimmäistä kertaa tällä matkalla.
"Miksi tätä merta sanotaan mustaksi?" kysyin.
"Koska sen aina pilvinen taivas heittää kaamean verhon
sen aalloille, joitten alla aukenevat kuolleita täynnä olevat
rotkot."
Sinä yönä muistan nukkuneeni huonosti.
[232] Itämainen kohteliaisuuteni (sitä minussa oli silloin paljon) pakotti minut lainaamaan korvani kaikelle sille, mitä vieraallani oli sanottavaa, ja vielä pahempaankin: pitämään sitä hyvin hupaisena. Mutta kaukaasialainen luonteeni nousi vihdoinkin kapinaan, ja pyysin seuralaistani tekemään unelmansa aineettomiksi nauttimalla hiukan ooppiumia, niinkuin kaikki Aasian runoilijat.
[241] Tällä kirjeellä luovuin kokonaisesta omaisuudesta. Ylpeys maksaa paljon. Siitä lähtien tulin riippumattomaksi, toisin sanoen, jouduin tapausten hyökyjen heiteltäviksi.
