Näkökulmia Helsingin ympäristöhistoriaan : kaupungin ja ympäristön muutos 1800- ja 1900-luvuilla
19.05.2003
[22] Kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin ihanteet olivat alkaneet jo muuttua 1930-luvulla, mutta sota oli keskeyttänyt funktionalismin ja modernismin etenemisen. Vanhoille kaupunginosille tyypilliset umpikorttelit ja katukuilut oli julistettu pannaan. Kaupunkirakenteen saneerauksesta eli tervehdyttämisestä tuli muotisana. Suunnittelun tyyppiratkaisuksi tuli tontilla vapaasti sijaitseva lamellitalo ja rakennusten välisiä etäisyyksiä säätelevät valokulmaperiaatteet.
[35] Yksityisenä filantrooppina perusti myös kauppias, panimonomistaja Nikolai Sinebrychoff jo vuonna 1835 puutarhan, johon yleisöllä oli tiettyinä viikonpäivinä vapaa pääsy. Aurora Karamzin järjesti Hakasalmen huvilan puutarhassaan yleisöjuhlia. Sen pohjoispuolelle oli 1820-luvulla perustettu Töölön ravintola, jonka ympärille kehkeytyi huvipuiston tapainen alue. 1840-luvulla ravintolan ja puiston nimeksi tuli Hesperia. Zachris Topeliuksen mukaan Hesperian puistosta muodostui rahvaan huvittelupaikka, kun taas sivistyneistö kävi Kaisaniemessä ja eliitti Kaivopuistossa. 1800-luvun viheralueet kuvastivatkin selkeästi sääty-yhteiskunnan jakautuneisuutta.
[70] Helsingin kuluttaman polttopuun hakkuilla oli suuri vaikutus lähialueiden metsiin. Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa oltiin huolestuneista Etelä-Suomen metsien liian suurista hakkuista. Sota-aikana hakkuut olivat massiivisia, ja aikalaiset kuvasivat tilannetta sanoilla halkokuume ja hakkuuraivo. Helsingissä kulutettiin 1,5 miljoonaa kuutiota halkoja vuonna 1917, mikä vastaisi arviolta 10 000 hehtaarin avohakkuita. Jos metsastä olisi hakattu sen vuotuista kasvua vastaava määrä, olisi Helsingin halkohuoltoa varten pitänyt varata noin 500 000 hehtaaria metsää.
[106] Helsingin tienoon vanhin satakielihavainto on vuodelta 1856, jolloin ylioppilas A. Nordmann ampui yhden. Vähitellen laji alkoi yleistyä.
[128] Tunnettuja lintuharrastajia oli eri ammattiryhmissä. Erityisen merkittävä panos oli Helsingin pitkäaikaisella palopäälliköllä Gösta Waseniuksella eli "Palo-Wassella". Hän sai vuokrattua itselleen melkoisen kappaleen Vanhankaupunginlahden rantamaata yli 25 vuodeksi ja järjesti alueen vartioinnin palomiesten avulla. Gösta Waseniuksen veli, hammaslääkäri Ernst Wasenius, "Tand-Wasse" oli myös innokas lintumies. Hän harrasti linnunmunien keruuta, ja suuren kokoelmansa vuoksi häntä kutsuttiin myös "Muna-Wasseksi".
[141] Kärjistäen voi todeta lähiön olleen ongelmaton niin kauan kun kaupunkilaiset muuttivat maalle - ongelmia siitä syntyi, kun maalaiset muuttivat kaupunkiin. 1960-luvun lopulla lähiöitä suunniteltiin modernin hyvinvointivaltion sosiaalisena projektina. Hyvän elämän rakentamiseen pyrittiin sosiaalisen asuntotuotannon ja asuntopoliittisten tukijärjestelmien turvin. Nyt lähiöihin asettui joukkomittaisesti niin kantakaupungista kuin maaseudultakin muuttanut työväestö.
[148] Myöskään suhdetta luontoon ei lopultakaan määritä se, onko koti kivierämaassa vai metsälähiössä: luonnolle voi olla sokea metsän keskellä tai luonnon voi löytää kivikaupungissakin. Luonnonläheisyyden korostaminen kasvaa kuitenkin paradoksaalisesti kaupungistumisen myötä, joten tarkastelun olisi laajennuttava myös nykyisiin elintapoihin.
[202] Perhosten ja muiden hyönteisten perinnölliset tummat eli melanistiset värimuodot ovat saastuneilla alueilla suhteellisesti runsaampia kuin puhtailla alueilla. Tämä teollisuusmelanismiksi nimetty ilmiö kuvattiin ensi kerran Englannissa Manchesterissä. Siellä tavattiin musta koivumittariperhonen ensi kerran vuonna 1848, ja noin 50 vuotta myöhemmin lähes kaikki tavatut koivumittariperhoset olivat mustia. Vasta 1960-luvulla koivumittarin teollisuusmelanismi oli alkanut vähentyä Manchesterin alueella, mikä oli selvä osoitus ilman puhdistumisesta.
Suomessa ovat vallitsevia koivumittarin vaaleat, koivuntuohen väriset muodot. Mustaa koivumittarin muotoa on tavattu vain kerran Helsingin Vallisaaressa vuonna 1982.
[208] "Läpikuultavuus" eli näkösyvyys on se syvyys, jossa veteen laskettu Secchi-levy (ø 20 cm) häviää näkyvistä. Mittauksella arvioidaan näkyvän valon etenemistä vesipatsaassa ja vesistön ns. tuottavan kerroksen paksuutta. Tuottava kerros on noin kaksi kertaa näkösyvyys. Sameus ja epäpuhtaudet vähentävät näkösyvyyttä.
[217] Vesilaitoksen kemistit kertoivat Hufvudstadsbladetissa operaatiosta: "Olemme aloittaneet jo taistelun leviä vastaan lisäämällä kemikaaleja suoraan Vantaanjokeen. Tämän pitäisi tappaa levät, jotka selviävät tämän päivän pilvisestä säästä." Julkinen sana antoi helsinkiläisille lupauksia poistuvasta makuhäiriöstä: homeen maku poistuu "ensi viikolla", kun levät tappavaa kemikaalia lisätään jokeen Pitkäkosken vedenottamon alapuolella.
Vesilaitoksen Vantaanjokeen levittämä kemikaali oli kuparisulfaattia, jota on käytetty tuhohyönteisten ja sienten torjuntaan ja esimerkiksi puun lahosuojaukseen. Kuparin rikastumisen mahdollisista haitoista ihmisille ei 1950-luvulla puhuttu. Lehdistökin piti pääasiana juomaveden pahan maun nopeaa poistamista, mistä oli tullut kiireellisin ongelma vedenkäyttäjien valitusten takia.
[228] Viemäriveden puhdistustarve riippuu veden kuljettaman jätteen laadusta ja määrästä, purkuvesistön ominaisuuksista ja yhteiskunnan suhtautumisesta. Puhdistuksen tehokkuus riippuu hajottajabakteerien lajistosta ja lukumäärästä sekä elinolosuhteista. Karussa järvessä puhdistuprosessi saattaa viedä vuosisadan, jätevedenpuhdistamossa siihen kuluu muutamia tunteja olosuhteista riippuen. Jätevedenpuhdistamossa veden lämpötila, hapen määrä ja happamuus pyritään säätämään mahdollisimmman hyviksi pieneliöiden kannalta. Kaupungin vesiensuojelupolitiikan perimmäisenä tavoitteena on siten tarjota mikrobeille ihanteelliset olosuhteet.
[245] Nokipallosmenetelmä perustuu kivihiilen ja öljyn poltossa syntyneiden pyöreähköjen nokipartikkelien määrän laskemiseen pohjasedimentin eri syvyyksiltä. Saatua tulosta verrataan fossilisten polttoaineiden käytössä tapahtuneisiin muutoksiin.
