Jean Rhys: Huomenta keskiyö / Good Morning, Midnight
08.02.2004
[18-19]
”Live is difficult,” the Arab says.
“Yes, life isn’t easy,” the girl says.
Long pause.
“One needs a lot of courage, to live,” the
Arab says.
“Ah, I believe you,” the girl says, shaking her head and clicking
her tongue.
He tyhjentävät vermuttilasinsa ja lähtevät ja minä istun yksin suuressa, puhtaassa, autiossa ravintolasalissa ja katselen kuvaani vastapäisen seinän korkeasta peilistä, selaan l’Illustrationin vanhaa numeroa ja ajattelen, ettei minulla ole maailmassa huolen häivää, muuta kuin että huomenna on sunnuntai – vaikea viikonpäivä asui sitä missä tahansa. Sombre dimanche…
Suunnittelen siis kaiken valmiiksi. Ruokailen. Menen elokuviin. Sitten taas ruokailen. Otan yhden lasillisen. Kävelen pitkän matkan takaisin hotelliin. Sänkyyn. Luminalia. Unta. Vain unta – ei unia..
[22] Voi kun hän ei huomaisi minua, voi kun hän ei katsoisi minuun. Eikö ole mitään millä voisi estää, että kukaan katsoisi tai näkisi? On toki, on tyhjennettävä mielensä niin täydellisesti, että kasvotkin ovat tyhjät, täysin tyhjät – ja ihminen muuttuu näkymättömäksi.
Ei auta. Hän tulee kohti minun pöytääni.
[36] Hän katsoo minua inhoten. Plat du jour – keitetyt silmät, tarjoillaan kylminä…
No, puhutaan sitten suu puhtaaksi, herra Blank. Yhteiskunnan edustajana teillä on oikeus maksaa minulle neljäsataa frangia kuussa. Se on minun markkina-arvoni, sillä minä olen heikko yhteiskunnan jäsen, hidasälyinen, epämääräinen, elämän kolhima, turha sitä on kiistää. Siksi teillä on oikeus maksaa minulle neljäsataa frangia kuussa, majoittaa minut pimeään kopperoon, pukea minut kurjasti, kiusata minua huolilla ja ikävällä ja täyttymättömällä kaipuulla kunnes minut on saatettu siihen tilaan, että lehahdan punaiseksi pelkästä katseesta, itken yhdestä sanasta.
Emme me kaikki voi olla iloisia, emme rikkaita, emme onnekkaita – sillä jos voisimme, ei maailma olisi niin hauska. Eikö totta, herra Blank? Tarvitaan tumma tausta, jotta kirkkaat värit erottuvat. Joidenkin pitää itkeä, jotta muut voivat nauraa sitäkin sydämellisemmin. Uhraukset ovat välttämättömiä…
Sanotaan vaikka, että teillä olisi mystinen oikeus hakata minulta jalat irti. Mutta oikeutta nauraa minulle myöhemmin siksi että olen rampa – sitä teillä ei minun käsittääkseni ole. Sellaisesta oikeudesta te kuitenkin pidätte tiukasti kiinni, vai mitä? Näköjään teillä pitää olla mahdollisuus halveksia niitä joita te käytätte hyväksenne. Mutta minäpä toivon teille kosolti vaikeuksia, herra Blank, ja alkakoon se siitä, että tämä kirottu liike menee nurin. Alléluia!
Sanoinko minä ääneen kaiken tämän? En tietenkään. En edes ajatellut sitä.
[49] Kaikki huoneet ovat samanlaisia. Kaikissa on neljä seinää, ovi, ikkuna tai kaksi, sänky, tuoli ja kenties bidee. Huone on piilopaikka johon voi paeta ulkona liikkuvia susia ja siinä kaikki mitä huone on. Miksi minun pitäisi hermoilla jonkin huoneen takia?
[70] Last night and today – it makes a pretty good sentence…. Qu’est-ce qu’elle fout ici, la vieille? What the devil (translating it politely) is she doing here, that old woman? What is she doing here, the stranger, the alien, the old one? … I quite agree too, quite. I have seen that in people’s eyes all my life. I am asking myself all the time what the devil I am doing here. All the time.
Ihmettelen samaa, täsmälleen samaa. Ja saman ihmetyksen olen nähnyt ihmisten katseissa koko ikäni. Kysyn itseltäni toistuvasti, mitä helvettiä minä täällä teen. Toistuvasti.
[97] Aivan. Sen verran minäkin tiedän… Sitä kuvittelee että se huolellisesti karsittu ja muotoon leikattu hahmo joka on asetettu näytteille olisi totuus. Nimenomaan sitä se ei ole. Totuus on jotakin epätodennäköistä, totuus on jotakin mielikuvituksellista; totuuden näkee peilistä jota luulee vääristäväksi.
[107] I’ll lie in bed all day, pull the curtains and shut the damned world out.
[118-119] Puhutaan onnellisesta elämästä, mutta onnellista elämää on se, ettei enää välitä, onko elossa vai kuollut. Siihen tilaan pääsee vasta pitkän ajan kuluttua ja monen onnettomuuden jälkeen. On turha kuvitella, että sellaiseen tilaan voisi jäädä. Se ei koskaan onnistu.
Heti kun ihminen on saavuttanut paratiisillisen piittaamattomuuden tilan, hänet tempaistaan siitä irti. Taivaasta on palattava takaisin helvettiin. Kun ihminen on jo kuuro maailmalle, hänet havahdutetaan, ellei muusta syystä niin siksi, että hänet voisi saattaa naurunalaiseksi.
[138-139] Ja mitä hänkin siitä välittää – yhtä hyvin olisin voinut säästää itseltäni vaivan. Tällainen elämänasenne minulla nyt kuitenkin on. Ymmärtäkää nyt, monsieur et madame, herra, rouva ja neiti, että yritän vain olla teidän kaltaisenne. Tiedän etten onnistu, mutta katsokaa miten kovasti minä yritän. Kolme tuntia valitsin hattua; ja joka aamu kulutan puolitoista tuntia siihen, että näyttäisin samanlaiselta kuin muut. Jokaisella lausumallani sanalla on nilkassa kahle; jokaisessa ajatuksessani raskas paino. Eikö jokaisessa sanassani, jokaisessa ajatuksessani, jokaisessa teossani siitä asti kun synnyin ole aina ollut side, kahle, raskas paino? Ja painakaa mieleenne, minä kyllä tiedän ettei näillä eväillä voi onnistua. Tai hetkittäin onnistun liiankin hyvin, aivan helvetillisen hyvin… Mutta ajatelkaa miten kovasti minä yritän ja miten harvoin minä uskallan mitään. Ajatelkaa – ja säälikää edes vähän. Toisin sanoen, jos te apinat ikinä ajattelette mitään, mitä minä epäilen.
Since I was born, hasn’t every word I’ve said, every thought I’ve thought, everything I’ve done, been tied up, weighted, chained? And, mind you, I know that with all this I don’t succeed. Or I succeed in flashes only too damned well. . . . But think how hard I try and how seldom I dare. Think – and have a bit of pity. That is, if you ever think, you apes, which I doubt.
[139] Tosin minä en olisi häipynyt tästä mihinkään, vaikka olisin tullut tuota ajatelleeksi jo aikaisemmin. Miksi pitäisi? Marseljeesia laulavat kädet, maailma joka voisi olla niin toisenlainen – mitä se minuun kuuluu? Minkä minä sille mahdan? En mitään. Minä en petä itseäni.
Niin se on. Voin aloittaa toisen Pernodini.
[140] (But sometimes it was sunny …. Walking along in the sun in a gay dress, striped red and blue …. I won’t walk along that street again.)
