Riistapäivät, osa 4

December 4th, 2011

Metsäkaurista ja palsternakkamuussia

Heikosti nähtävissä mutta kuvassa on siis todellakin metsäkauriin lihaisa pihvi herkkusienien alla. Valkoinen muussi on palsternakasta tehtyä ja seassa paljon juustoraastetta. Kauriinliha maistui aluksi vähän maksalle, mutta coctailkastike pehmensi aromeja.

Punaista ruokaa

November 21st, 2011

Punajuurijauhelihavuoka

Albert Heijnistä ostin keitettyjä punajuuria, joista oli helppo laittaa nopeasti ruokaa. Sekaan paistettua jauhelihaa ja sipulia, kermaa, juustoa ja mausteita. Lisukkeena “pakko syödä nyt kun eräpäivä meni umpeen eilen” japanilaisia wok-kasviksia.

Riistapäivät, osa 3

November 20th, 2011

Fasaaninrintaa lisukkeineen

Se fasaaninrinta oli niin hyvää että päätettiin ostaa sitä toistamiseen. Tällä kertaa ei jääkaapista enää löytynytkään kuukausia siellä lojuneita luomuomenoita, joten piti soveltaa ohjetta. Silppusin sipulia, punasipulia, herkkusieniä ja tuoreita taateleita pannulle ja niiden päälle portviiniä. Vielä kermaa sekaan ja kastike uunivuokaan fasaanifileiden päälle. Lisukkeeksi olin jo aiemmin tehnyt coleslaw’ta kukkakaalista (nuo vihreät pilkut ovat paprikaa) ja miehelle paistoin perunoita voissa (hän kun ei karppaa). Itsekin otin muutaman potun lautaselle kun tuoksuivat niin herkulliselle mutten sitten syönyt edes noita kaikkia kun maku ei ollutkaan mitä odotin. :-(

Fasaanikin oli parempaa silloin omenoiden kanssa.

Riistapäivät, osa 2

November 6th, 2011

Paistettua villisikaa

Sunnuntaina syötiin villisikapihvit.

Villisikapihvi lautasella

Lautasella myös (liiankin) sitruunaista salaattisikuria ja taas kerran retiisiviipaleita sekä minisuolakurkkuja.

Riistapäivät, osa 1

November 5th, 2011

Bessen op fazant

Colruytissa oli “riistaa” myytävänä niin ostettiin sitten vaihteeksi jotain erilaista. Tässä fasaaninrintaa kypsennettynä omenoiden ja portviinin kanssa, päällä puolukoita ja lisukkeena höyrytettyä parsakaalia, retiisiviipaleita, alfa-alfan ituja sekä minikurkku. Kyytipoikana todella hyvää espanjalaista viiniä!

Museum Real punaviini

Viruksia..

September 1st, 2011

Päivän päätteeksi onnistuin saamaan viruksen työkoneelle. Siivosin postilaatikkoa ja klikkasin huvikseni pesupähkinäsaitin linkkiä yhdestä pomon meilistä Kyoto-päivänä. No se saitti näytti vähän tuhnuiselta ja jumitti selaimen, joten sen enempiä miettimättä suljin ikkunan ja deletoin meilin. Sen jälkeen alkoi Symantec suoltaa harvakseltaan varoituksia hyökkäysyrityksistä mutta kaikki näytti olevan under control, joten en sen kummempia murehtinut, otin vain screenshotin ja lähetin sen tötterölle. Mutta kun palasin puuteroimasta nenääni oli joku onneton feikkisofta puskenut läpi ja alkanut listata viruksia.. Soitto tötterölle joka juuri tänään oli tehnyt poikkeuksen ja lähtenyt aikaisin kotiin huomista vapaapäiväänsä silmällä pitäen. Onneksi tomaatti oli paikalla ja tuli toteamaan tilanteen. Siinä vaiheessa iltaa ei muu auttanut kuin sammuttaa kone. Tietenkin verkkopiuha oli jo irti siinä vaiheessa. Ottamani screenshotin IP:stä selvisi että pahan lähde oli kuin olikin se intialainen pesusienisaitti (eikä mikään oman surffailuni seuraus, huh ;)). Onneksi oli viereinen kone vapaana kun kaveri oli juuri matkustanut pariksi viikoksi Korsikalle ja citrix rules.

Otin koko homman ihan rennosti. Ihanaa etten ole enää henkilökunnan IT-tukihenkilö! Kahden Canonin vuoden jälkeen päätin etten pane enää koskaan edes tikkua ristiin tietokoneongelmissa töissä vaan annan niiden hoitaa kenen toimenkuvaan se kuuluu.

Illalla kotona wokattua kukkakaalia ja luomukananrintaa majoneesin kanssa.

Chicken breast, cauliflower and mayo

Karppauksen apuväline

August 29th, 2011

breakfast on Monday

Ei tästä karppauksesta olis mun kohdalla kai tullut yhtään mitään ilman kunnon työkalua. Latasin nimittäin saman tien kun päätin aloittaa uuden ruokavalion iPadiini nanobit softwaren Low Carb Diet Assistentin. Sillä oli ja on helppo harjoitella uudenlaista syömistä.

Softassa on todella paljon ruokia ravintosisältöineen valmiina ja jos jotain erikoisempaa on tulossa lautaselle voi tiedot syöttää ohjelmaan itse. Omien reseptien tallentaminen on myös mahdollista ettei tarvitse aina joka ruoka-ainetta erikseen lisätä. Helppokäyttöisyyttä lisää viimeksi käytettyjen ruokien lista, jolta on helppo poimia lähes päivittäin toistuvat safkat.

Ekalla viikolla oli järkyttävää huomata miten helposti sai aikaan huikeita hiilihydraattipiikkejä – ja samalla se oli opettavaista. Ruokalogeja selaamalla näkee helposti mistä päivän suurimmat piikit ovat peräisin ja niiden perusteella voi sitten karsia ja muokata tulevia ruokalistoja parempaan suuntaan.

Ei myöskään tule niin helposti sorruttua kiellettyihin määriin kun kaiken joutuu listaamaan. Ohjelman käyttö on kuin pelaisi peliä, enkä minä ainakaan halua kuulla päivän päätteeksi tuomiota You Lose.

Logeista saa myös graafiset versiot esim. kuluvan päivän tai valitun ajanjakson hiilarit, rasvat ja proteiinit piirakka- ja pylvästaulukkona. Yksityiskohtaisempi analyysi nautituista aineista on taas saatavana listan muodossa.

Lisäksi ohjelmaan voi syöttää liikunnan ja tietenkin painon. Liikunnasta ohjelma laskee poltetut kalorit, painoa voi seurata käyränä.

Ensimmäisellä viikolla tavoitteeni oli pysyä enimmillään 50 gramman hiilihydraateilla per päivä, mutta laskin tavoitetta heti kun se sujui parina päivänä ja nyt ylärajana on 40 grammaa. Muutamana päivänä olen jo jäänyt alle tuon tavoitteen eli joskus ensi kuussa voisin laskea rajaa uudestaan.

Pyrin pikkuhiljaa kohti 20 grammaa..

Tired morning..

August 28th, 2011

Strawberries and blueberries

I love the mornings in the weekend – or any other day when there’s no hurry to anywhere. Walk through the forest to the mailbox and bring home the newspaper. Take your time making breakfast and eat it. Read any interesting article in the weekend paper instead of just turning the pages to view the titles and images. Let your eyes wander to the window and just look at the world while your coffee turns cold..

Cafe Negrita from Paris

I bought this cup in Paris 21 years ago..

* * * * *

Olen aina ollut aamuvirkku eikä karppaus ole ainakaan lisännyt aamu-unisuutta. Huolimatta siitä että sammutin yövalon viime yönä vasta kahden aikaan olin jo aamuseitsemältä hereillä enkä saanut enää unta. Räpelöin siinä sitten iPadia tunnin pari ennen kuin luovutin.

Low Carb bread with Cottage Cheese

Paistoin karppilätyn aamiaiseksi ja aamiaisen jälkeen tein tutun tunnin kävelylenkin metsäpoluilla. Helppoa lähteä tarpomaan kun asuu metsän laidalla. Silloin kun muutimme tänne ajattelin että voisin kävellä lähes joka päivä tai ainakin joka viikko mutta käytännössä se on jäänyt vähemmälle. Joskus ilmojen takia mutta usein laiskuuttaan.. No talvisin on arkipäivinä hieman vaikeaa, kun on aamuisin niin pimeää ennen töihin lähtöä ja illalla on jo pimeää kun tulee kotiin.

Tässä sen jättimunan sisukset:

dubbele eigeel

Ullakon lattia on toistamiseen lakattu.

Sweet breakfast

August 27th, 2011

strawberries and blueberries

Mun piti leipoa kakku S:n duunin pippaloihin ja ostin sitä varten mansikoita, joista muutaman säästin aamupalaan. Valkoinen vaahto on maustamatonta luomurahkaa ja mustikat pensaista (ei täältä muita saa). Mut ennen herkuttelua vanha kunnon kananmuna-kinkkusetti. Ostettiin viimeks ah:sta noordzeehamia. Siin on aika erikoinen maku, tavallaan hyvää. Juustona tällä kertaa oud amsterdam.

eggs with noordzeeham and oud amsterdam gouda

Juolahti mieleen hypätä vaa’alle ja yllätyin: kolme kiloa vähemmän kuin 10 päivää sitten! Tästäkö se sitten alkaa? Toivottavasti. :)

Leivoin unikonsiemen-sitruunakakun Hesarin ohjeella enkä itse maistanut palaakaan. Johtokunnan puheenjohtaja (kabouter) ihastui siihen niin paljon että pyysi kaksi palaa kotiin vietäväksi. Illan juhlissa oli ihan liikaa jälkiruokia joten kaikki saivat kotiin viemisiä, meillekin pari palaa marjapiirakkaa, joita minä en syö.

Juhlissa söin lähinnä alkupaloja, siis niitä mitä sain syödä eli juustoa, kinkkua ja pari oliivia. Pääruokana oli paellaa (tilauskokit jättipannun kanssa) joten en voinut syödä kuin ne merenelävät, ja mitä nyt pari tahmaista riisinjyvää niihin tarttuneena. Pari lasillista cavaa, siinä illan saanti.

Ennen juhlia ajoimme St.Bavo’siin ja osuimme sinne juuri oikeaan aikaan. Kotikatumme jengi saapui hetikohta isoilla ryhmäkanooteilla ja parilla pienemmällä – yhteensä 24 henkeä, yli puolet meidän kadulta ja loput tuttuja. Meidänkin piti alunperin olla mukana kanoottiretkellä ja myöhemmin illalla grillijuhlissa, mutta S:n työvelvoite esti.

Kun palasimme takaisin metsään keskiyön jälkeen olivat kaikki jo kodeissaan nukkumassa.

Jättimuna!

August 26th, 2011

almond-cheese bread

Tässä sitä mantelileipää hieman herkullisemman näköisenä. Teen siitä isomman kuin karppausreseptissä ja litteän ni mahtuu enemmän levitettä päälle. :)

giant egg

foto:strash

Joku meidän tytöistä oli vääntänyt tällaisen jumbomunan. Epäilemme Dorothya, sillä kenen muun perästä tuollainen mahtuisi ulos!? (Munassa oli tietenkin kaks keltuaista sisällä. Käytin sen sunnuntaina jauhelihapihveihin.)

Eija tuli käymään lounaalla ja toi tullessaan tilaamani marjapiirakan (huomisiin pippaloihin). Söimme ihan vaan klubkenissa, minä kasvissalaattia ja Eija tropical-leipää ilman salaattia (ei kuulemma saa syödä sitä raskaana). Oli tosi kiva rupatella pitkästä aikaa. :)